Jännä lauantai

Viime viikonlopuksi oli luvattu tosi hienoa säätä sateiden jälkeen, joten halusin lähteä johonkin hieman Soulin ulkopuolelle retkeilemään. Koska kaikkien muiden lauantaisuunnitelmissa tuntui olevan joko krapula tai opiskelu (mid-term viikko oli tällä viikolla...), päätin lähteä itsekseni seikkailemaan. Ja hyvä niin, sillä päivästä tulikin oikein jännittävä kaikin puolin!

Otin suunnaksi Ganghwado -saaren, joka sijaitsee Incheonissa noin puolentoista tunnin bussimatkan päässä Soulista. Ganghwado on yksi Korean suurimmista saarista ja sinne pääsee mantereelta ihan siltaa pitkin. Ekaksi kohteeksi otin Manisan -vuoren ja teinkin siellä sitten lopulta sellaisen seitsemisen kilometrin patikoinnin huipulle ja takaisin. Matkalla ylös vastaan tuli varmaan yhteensä ainakin sata pientä partiolaista, ja siinä hiki otsalla kavutessa kuulinkin aika monta kymmentä kertaa näiden lapsukaisten kommentoivan toisilleen "Kato, ulkomaalainen!". :) Vuorella ei vielä pahemmin vihertänyt, ainoa väriläiskä matkalla olivat nämä kukkaset, joita olikin sitten paljon pitkin matkaa:

Kun huipulla pidin pientä lepotaukoa siellä piknikkiä pitävien retkeilijöiden seassa, kuuntelin taas mielenkiinnolla ihmisten kommentteja. Jännää, miten näyttää siltä että juuri kenellekään ei tule mielenkään että mahdollisesti ymmärtäisinkin koreaa tai sitten eivät vaan piittaa asiasta. Parin ihmisen kuulin ihmettelevän hyvin syvästi sitä, että olinko todellakin yksin liikenteessä ja miten se on mahdollista. Hehee. Ja niin, huipulta oli hienot näkymät merelle ja koko saaren yli.

Siinä alaspäin lähtiessäni erittäin ystävällinen n. 70-vuotias hyvää englantia puhuva korealainen herrasmies tuli juttusille. Hänkin ihmetteli miten olen yksin liikenteessä ja ehdotti että patikoitaisiin alas yhdessä. Mikäs siinä. :D Oli kuulemma liikenteessä neljän yliopistoaikaisen ystävänsä kanssa, jotka kuitenkin olivat jo lähteneet edeltä alaspäin. Matkalla alas otettiinkin sitten käyttöön joku papan tuntema oikoreitti polkujen ulkopuolella, ja matkalla pappa kertoi kaikkea mahdollista historiaa vuoreen ja koko saareen liittyen. Oli oikein mielenkiintoiset keskustelut, ja kun lopulta saatiin hänen kaverinsa kiinni, alkoivat kaikki kilvan selittää minulle juttuja ympäröivästä kasvillisuudesta, kävi nimittäin ilmi että kaikki viisi olivat yliopistoaikanaa opiskelleet metsätiedettä (tai jotain sen tapaista?) ja osa yhä työskenteli alalla.

Yhden papoista ensireaktio minut nähdessää oli mielestäni aika koominen: Ensimmäinen kommentti oli kysymys "Onko sinulla joku d-vitamiiniongelma?". Tämä siksi, koska toisin kuin näemmä kaikilla muilla, minulla oli aurinkoisena lähes +20 -asteisena päivänä ylläni t-paita. Totesin vain, että ei tietääkseni, ihan vain hieman lämmin. Kun lopulta saavuttiin tällä viisi 70-vuotiasta pappaa ja Anna -kokoonpanolla takaisin vuoren juurelle, olin aikeissa etsiä itselleni bussin seuraavaan paikkaan, mutta papat vaativat minua lähtemään kanssaan lounaalle. Eihän siitä sitten voinut kieltäytyä. :D Ahtauduttiin kaikki kuusi yhteen autoon ja ajettiin meren rannalla olevaan kivaan merenelävieä tarjoilevaan ravintolaan. Mustekalat ja muut eivät varsinaisesti ole mitään suurinta herkkuani, mutta piti vain reippaasti popsia kun lautaselle lapattiin ruokaa ja kuulin useampaan kertaan kommentin että "et varmaan ole tällaista ennen syönytkään kun opiskelijoilla harvoin on tällaiseen varaa".

Koska kaikki papoista eivät puhuneet englantia, yritin myös kovasti käyttää koreaa. Kun koreaksi puhuu itseään vanhemmille henkilöille, on erittäin tärkeää käyttää tiettyä kunnioittavampaa muotoa puheessa, varsinkin kun kyseessä on näin suuri ikäero ja tuntemattomat henkilöt. Tämän toki tiesin ja myös osaisin käyttää sitä muotoa, mutta muutaman kerran lipsahti jotain tuttavallisella tyylillä, johon joka kerta sain kuulla kommentin "Ei, noin et voi sanoa!" Hahhahaa! Oi voi, kaikenlaiseen sitä näköjään joutuu.

Ennen kuin tiemme erkanivat bussiasemalla, piti toki ottaa ryhmäkuva:

Olin alunperin suunnitellut käyväni vielä saaren toiselle reunalla ihastelemaan rantaa ja satamaa, mutta koska päivä olikin sujahtanut nopeasti hyvässä seurassa (:D), enne Souliin paluuta tein vain pikkuisen kierroksen rauhallisessa Ganghwa-eupin kaupungissa ja otin bussin katsastaakseni Ganghwadon dolmenit. Noh, nehän olivat kiviä kasassa, tosin UNESCO:n maailmanperintölistalla olevia kiviä kasassa. Esimerkisi tämmöinen:

Oikein jännä lauantai siis kaikin puolin!

Sunnuntai ja alkuviikko menivätkin sitten aika tiiviisti opiskellen ja tänään aamusella tein ainoan mid-term -viikon kokeeni, jihuu. Tästä alle kahden viikon päästä onkin sitten jo vuorossa korean kurssin loppukokeet, vaikka vastahan nuo välikokeetkin olivat kolme viikkoa sitten. (Ohhoh, onko siitä niin pitkä jo?) Välikokeet sujuivat yllättävän hyvin ja suoriuduin ryhmään nähden ihan keskiverrosti/hyvin, vaikka onkin ollut välillä sellainen tuntuma että kiinalaiset luokkakaverini hallitsevat monet jutut paljon paremmin. Nyt siis vielä kaksi viikkoa tsemppausta korean kurssin kanssa, minkä jälkeen ohjelmisto onkin oikein mukavan rento lukukauden loppuun saakka.

Lopuksi vielä mahdollisesti jollekin koreaa taitavalle viihteeksi läksy parin viikon takaa:

Niin sujahti huhtikuun alkupuoli

Koska viimeaikoina on blogin päivitys hieman jäänyt mutta kaikkea jännää kuitenkin ollut meneillään, niin tässä pitkien selostusten sijasta viime viikot kuvin:

Viime kuun vaihteessa sain Paun ja Jonaksen Souliin visiitille. Oli loistoa saada vierailijoita Suomesta ja kymmenen päivää menikin hujauksessa vaikka siinä ajassa ehdittiin taas turisteilla vaikka kuinka...

Ryhmäkuva.

Toki palatsissakin piti käydä...

Gyeongbukgung -palatsiin osuttiin juuri sopivasti vahdinvaihtoseremonian aikaan. Vaikka olinkin kyseisessä palatsissa jo aiemmin vieraillutkin, niin tällä kertaa eri seurassa sai paikkaan taas aivan uuden näkökulman kun oli yksi rakennusinsinöörikin mukana kommentoimassa. :)

Valiettavasti silloin vielä ei kirsikkapuut kukkineet..

Yhtenä päivänä reippailtiin aivan Soulin keskustassa olevalle Inwangsan -vuorelle, josta oli loistomaisemat kaupungin yli. Matkalla yksi temppeli, matkan varrella entinen kaupungin muuri ja pitkin poikin pusikkoja buddhalle lahjaksi tuotuja karkkikasoja ja muuta syötävää ja juotavaa nätisti aseteltuna.

Jaksan aina uudestaan iloita siitä faktasta, että vaikka tässä kaupungissa asuukin kymmenisen miljoona ihmistä, pääsee luonnonhelmaankin silti nopeasti ja helposti metrolla. Se on ehkä yksi parhaista ominaisuuksista tässä kaupungissa, pidän.

Pau ja minä reippaina retkeilijöinä Inwangsanilla.

Käytiin samalla reissulla katsastamassa myös Itsenäisyyspuisto ja -portti.

Olympic Parkissa harhailtiin pitkään ja hartaasti, mutta itse stadionia ei näkynyt missään. Kaiken maailman tennis-, voimistelu- ja uimahallia oli, mutta ihmettelimme syvästi, että miten on mahdollista että se itse yleisurheilustadion on näkymättömissä. Paikan kiinnostavimpia ilmiöitä oli tämä:

Ehkä hieman keski-iän ylittäneet tädit opettelivat pyöräilykoulussa pyöräilyn alkeita. Ja toki jokaisella oli varusteet viimeisen päälle pyöräilytrikoista lähtien. Näemmä sama ilmiö kuin vuorilla retkeillessä jokaisella vastaantulevalla korealaisella on kaikki varusteet siihen malliin että Himalajallakin pärjäisi viikon.

Lopulta kävi ilmi, että se olympilaisten yleisurheilustadion ei sijaitsekaan Olympic Parkissa vaan jossain ihan muualla (loogista?), jonne sitten löydettiin viimein metrolla.

Urheiluteemalla vietettiin myös lämmin ja aurinkoinen Paun synttäripäivä, (jalkapallon) World Cup Stadium Parkissa nääs. Puisto oli suuri ja nätti ja joka puolella vilisi lapsia (melko vaarallisen näköisesti) rullaluistimillaan ja polkupyörillään.

Auringonpaisteessa kelpasi pitää piknikkiä ja nauttia muun muassa juustokakkua puikoilla.

World Cup -puistosta pääsi kätevästi Han -joen rantaan, jossa pojat kalastelivat.

Heti pian Suomi -vieraiden lähdön jälkeen tietenkin kirsikkapuut alkoivatkin sitten kukkia toden teolla. Niitä piti toki käydä ihailemassa moneen kertaan monessa paikassa. Tai no, kovin kauas ei tarvinnut edes lähteä, sillä koko kampuskin oli hienosti kukassa ja aivan tuossa asuntolan kulmilla yksi katu ihan valkoisenaan kirsikkapuita.

Kirsikankukkia Yeouidolla.

Reilu viikko sitten tehtiin koreanryhmän kanssa ekskursio, ohjelmassa oli korealaisen ruoan kokkausta. Oli tosi mukavaa ja myös hieman haasteellista, sillä kaikki ohjeet annettiin vain koreaksi, mutta onneksi sentään esimerkki oli koko ajan näkyvillä.

Kiinalaiset luokkakaverit kokkaa ja korean ope katsoo arvioiden vierestä.

Kasvis-merenelävä-"pannukakkuja", kanaa ja riisiä. Lopputulos oli herkullinen joskaan ulkonäkö ei välttämättä ollut aivan odotetunlainen.

Viime lauantaina yliopiston 50-vuotisjuhlien kunniaksi kampuksella oli juhlallisuuksia puolestapäivästä iltamyöhään. Ja hienot juhlallisuudet olikin, Sogang oli oikein kunnolla panostanut tähän tapahtumaan. Urheilukentälle oli pystytetty kunnon lava kaikkine härpäkkeineen, uokatarajoilu oli monelle tuhannelle ihmiselle ja juhlallisuuksissa oli ihan mielenkiintoisiakin vieraita.

Virallisemman osuuden jälkeisessä konsertissa oli parin pop-bändin lisäksi esiintymässä joku maailmankuulu korealainen viulisti (jota minä en toki tuntenut saati muista nimeä nyt, mutta hyvä se oli), 20 vuotta sitten Sogangissa opiskelleista koostuva folk-bändi (joka minusta oli illan parasta antia) sekä pari koulun opiskelijaa ja muutama muu musisoija.

Poikabändin jäsen, jonka hiustyyli ei tässä kuvassa pääse aivan oikeuksiinsa. :D

Kaiken kaikkiaan oli kyllä hienot juhlallisuudet ja sääkin saittui olemaan mitä parhain.

Loppuun täytyy vielä täpistä aivan loistavasta löydöstä, jonka tein tässä jokin aika sitten. Olen aikaisemmin voivotellut sitä, että täällä ei tosiaan ole lenkkipolkuja lähistöllä vaan olen ollut pakotettu kuluttamaan alakerran kuntosalin juoksumattoa. KUNNES tässä iltana eräänä kampuksen reunoja tallustaessani tajusin, että kampuksen alueella oleva kukkula ei taidakaan olla aivan pelkkää risukkoa. Tarkempi tutkiminen paljasti, että itse asiassa kukkulahan on vallan laaja ja siellä on mitä parhaimmat, joskin hyvin mäkiset lenkkipolut. Tosin, tähän mennessä siellä köpötellessäni ei vastaan ole tullut juuri ketään, joten luultavasti muutkin olettavat kukkulan olevan vain umpimetsää ja risukkoa tai sitten kukaan muu ei vain olisi näin innoissaan tällaisesta löydöstä. :) Ihan hienoa, että edes viimeistään nyt huomasin, että itse asiassa Soulissa asuessa lenkkipolut löytyvätkin jopa lähempää kuin Tampereella Kaupin metsät kotiovelta katsottuna! Täällä vielä suuren suurta plussaa siitä, että lenkkeillä saa rauhassa ja yksikseen (ilman mitään vilkkuvaa tai äänekästä), mikä on harvinaista herkkua Soulissa. Tosin miinusta siitä ettei valaistusta ole, joten iltaseitsemän jälkeen saa todenteolla varoa telomasta nilkkojaan. Plussaa myös hienot maisemat kukkulan päällä olevalta laakealta puistomaiselta alueelta:

Tuo kampuksen kulmalla sijaitseva kukkula onkin ehkä yksi uusista lempipaikoistani Soulissa. Olin aivan täpinöissäni ja innoissani ja olo oli kuin löytöretkeilijällä, kun löysin nuo polut pitkin poikin kukkulaa.

Multitasking kuntosalilla ja muita juttuja

Kirsikankukat kukkii ja olisi paljon kaikkea kivaa kerrottavaa (ehkä huomenna), mutta ensin pitää hieman avautua tänäänkin itseäni liikuttaneesta aiheesta. Nimittäin näiden korealaisten kuntosalikäyttäytymisestä. Siis ihan oikeasti en käsitä sitä!

Kokemukseni rajoittuu vain tähän meidän asuntolan kuntosaliin, ja sielläkin kävijöistä yli puolet on ihan normaalitreenaajia. Mutta ne loput sitten - välillä menee totaalisesti hermo ja välillä on äärimmäisen vaikea pystyä itse treenaamaan kun pitää koko ajan pidätellä naurua. Otetaan pari esimerkkiä ihan vain tältä viikolta: Alkuviikosta menin salille ja pääsin jopa heti juoksumatolle (usein kun niitä kansoittaa maks. 3 km/h -vauhdilla kävelevät ja samaan aikaan koulukirjoja lukevat tytöt). Mutta tällä kertaa viereisellä juoksumatolla olikin vielä mielenkiintoisempaa seurattavaa: tyttö käveli 1,2 km/h -vauhdilla, edessään koulukirja ja kädessään kynä ja vihko, johon teki muistiinpanoja. Ja teki tätä koko sen noin tunnin ajan, jonka olin näköetäisyydellä.

Tänä aamuna sitten taas alkoi jo ärsyttää. Salilla oli tyttö koulukirjansa kanssa. Hän istui vuorotellen eri laitteissa noin 15 minuuttia putkeen, tehden siinä ajassa kutakuinkin 5 toistoa ja pitäen koko ajan nenän kiinni kirjassaan. Hei oikeasti. Multitasking on varmasti hieno asia, mutta kun seuraa näitä kyseisenlaisia tapauksia, niin tulee vain mieleen että tuossa samassa ajassa olisin lukenut pöydän ääressä koulukirjaa kaksi kertaa tehokkaammin ja tehnyt kaksi kertaa tehokkaamman treenin ja ollut hankaloittamatta muiden salilla kävijöiden treeniä.

Täällä ollessani olen paljon ihmetellyt ja miettinyt sekä korealaisten opiskelutottumuksia että ulkonäkökeskeisyyttä, ja jotenkin ne molemmat tiivisyy aika hyvin kun vain menee kuntosalille.

Hieman ennen joulua kun olin samaisella salilla treenaamassa ja oli juuri jalkaprässi työn alla, tuli korealainen poika juttelemaan:

Poika: Hei. Tiesitkö, että kun tekee täällä salilla noilla laitteilla, niin se ei laihduta?

Anna: Mmmm?? (Mitä hittoa?)

Poika: Niin, siksi korealaiset tytöt vaan polkee pyörää tai on juoksumatolla, ne ei treenaa näillä laitteilla.

Anna: Ok. Selvä.

Parin viikon päästä samainen poika sattui taas samaan aikaan salille, ja tällä kertaa kävimme uuden keskustelun:

Poika: Miksi sä treenaat täällä salilla noilla laitteilla?

Anna: Koska haluan ja tykkään siitä!

Eli treeniympäristö on siis oikein motivoiva. Jos on tyttö ja urheilee jossain muussa kuin laihtumistarkoituksessa, se on epäilyttävää.

Tästä saankin hyvän aasinsillan toiseen aiheeseen, jota olen hyvin paljon hämmästellyt ja kauhistellutkin. Luin jostain, että n. 60% yliopistossa opiskelelevista korealaisista tytöistä on käynyt vähintään yhdessä kauneusleikkauksessa. (!!) Ei ihme, että iso osa tytöistä näyttää niin samalta. Olen jutellut aiheesta myös joidenkin korealaisten kavereiden kanssa, jotka kertoivat että ei ole mitenkään tavatonta että vanhemmat kustantavat tyttärelleen lukiostavalmistumislahjaksi kauneusleikkauksen. Suosituinta on silmien suurennus.

Parilla psykologian kurssillanikin täällä on puhuttu tosi paljon kauneusleikkauksista. Aiheen käsittely niin perinpohjaisesti tuntuisi melko epärelevantilta Suomessa opiskellessa, mutta täällä niistä puhutaan ihan kohtuullisen avoimesti ja varmaan melkein kaikkien kaveripiireissä on muutamia leikkauksissa käyneitä.

Tämä asia vain jaksaa hämmästyttää aina uudelleen ja uudelleen. Ihmeellistä minun mielestäni Koreassa on se, että on olemassa vain yksi tarkoin määritelty kauneusihanne. Tärkeä asia (laihuuden lisäksi) on juurikin ne silmät ja oikeanlaiset silmäluomet. Kun ajattelen länsimaita yleensä, niin toki sieltäkin löytyy kauneusihanteita, mutta en minä ainakaan osaisi niiden perusteella sanoa ihan tarkalleen, että minkälaiset silmät/nenä/suu/posket pitäisi olla jotta ne täyttäisi. Täällä se näyttää olevan hyvin yksioikoista.

Sogang University täyttää tänä vuonna 50 vuotta, ja tänään on koko päivän juhlallisuuksia aiheen tiimoilta. Illalla urheilukentällä on suuri ilmaiskonsertti, johon on tulossa pari Koreassa hyvinkin kuuluisaa bändiä. Muun muassa T-ara (vrt. edelliset jutut korealaisten kauneusihanteista). Suurella mielenkiinnolla kuitenkin odotan illan ohjelmistoa ja sitä 4000 vieraalle varattua ilmaisbarbecueta. :)