Jälkihuomautus

Tapahtui viime keskiviikkona: joskus iltapäivällä Tampereella astuin kaverin kanssa pieneen kahvilaan, ja heti ulko-ovella kuulin, että sisällä joku puhui koreaa! Pulssi alkoi heti hakata aika paljon nopeampaa ja täpisin aivan innoissani. Bongasin kaksi korealaista tyttöä, jotka juttelivat kahvikuppiensa ääressä. Salakuuntelin aikani, kunnes oli aivan pakko mennä tervehtimään heitä. Molempien tyttöjen ilmeet olivat näkemisen arvoiset, kun tulin koreaksi tervehtimään ja kertomaan, että en voinut olla kuulematta, että he ovat oletettavasti Koreasta... Kivaa! Olen murehtinut sitä, että korean kielitaitoni rapistuu aivan kokonaan, kun en ole ehtinyt sitä ylläpitää, mutta yllättävän hyvin juttu kulkikin, tosin melko yksinkertaisista aiheista. Mutta kuitenkin!

Korealaistytöt olivat vaihtareina Turun yliopistossa ja vain käymässä Tampereella, joten heistä en kielentreenauskavereita kuitenkaan saanut. Pitäisi kai etsiskellä Tampereelta pari korealaisvaihtaria käsiini...

Loppurykäisy

Blogin päivitys jäi ja unohtui viimeisinä viikkoina Koreassa, sillä ohjelmassa oli kovasti matkustelua, kavereiden hyvästelyä, retkiä, pakkailua, omien tavaroiden Suomeen postittamista, loppukokeita ja pippaloita.

Nyt on Suomeen paluusta kulunut jo melkein kolme kuukautta. Olen yllättynyt siitä, miten hyvin olen solahtanut taas kotimaahan eikä vieroitusoireita Koreasta ole liiemmin ilmennyt. Osasyynä varmasti se, että kesä oli kaikenkaikkiaan kiireinen eikä näin syksyllä ainakaan yhtään sen enempää aikaa jää pohdiskeluun ja ikävöimiseen.

Olen kuitenkin huomannut monia Soulin vaikutuksia:

Tampere on alkanut tuntua pikkukaupungilta,kun se vaihtoon lähtiessä oli vielä ihan mukavan kokoinen. Tampereen suurin ruuhka-aika tuntuu pieneltä mukavalta säpinältä kaupungissa.

Aivan hetkittäin luulen olevani Koreassa, tai jotenkin sekoitan paikkoja keskenään; esimerkiksi juuri pari päivää sitten olin ehdottamaisillani kaverille dvd-huoneeseen menemistä leffateattarin sijaan, kunnes jo puolessa sekunnissa muistin, ettei Suomessa sellaisia edes ole.

Tarkkailen kaikkia näkemiäni itäaasialaisen näköisiä henkilöitä ja katselen/kuuntelen, mistä päin he mahdollisesti ovat kotoisin. Toivon, että he olisivat korealaisia ja pääsisin vaihtamaan muutaman sanan.

Ajoittain kaipaan korealaista ruokaa. (Ja sitä, että ravintolaruokaa saa erittäin edullisesti ja terveellisesti.) En kuitenkaan keitä kotona edes riisiä, koska siitä ei kuitenkaan tulisi yhtää hyvää kuin mihin Koreassa totuin. Harkitsen riisinkeittimen hankkimista.

En vieläkään aina muista, että täällä vain hyvin harva liike tai ravintola on auki 24 tuntia vuorokaudessa. Jos esimerkiksi klo 01.15. tarvitsen liimaa syntymäpäiväkortin askarteluun, ei riitä että astun kotiovesta ulos ja edessäni aukeaa monta kaikkea mahdollista tarvetta myyvää neonvärivalaistua kauppaa.

Mutta enimmäkseen olen taas jo tottunut Suomeen.

Koska tämä postaus on vain lyhyt loppurykäisy, sanon lyhyesti: Vuosi Koreassa oli kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen, jännittävä, hauska ja ennenkaikkea ikimuistoinen. Olen enemmän kuin onnellinen ja tyytyväinen, että lähdin sinne vaihtariksi. Erityisen onnellinen olen siitä, että opiskelin ahkerasti korean kieltä, sillä keväällä maassa olosta ja matkustelusta sai niin paljon enemmän kielitaidon avulla. Aika varmasti kultaa muistot ja matkan varrella oli hankaliakin hetkiä, mutta huomattavasti enemmän kuitenkin niitä positiivisen puolelle kallistuvia. Tuntuu, että vuodessa maailmani on laajentunut, paljon, ja olen aivan varma että tulen vierailemaan Koreassa vielä myöhemminkin.

Seikkailua tulivuorisaarella

Viime perjantaina saapui Suomesta Asku matkakaveriksi, ja otettiin heti nokka kohti Jeju -saarta kohti. Lentäen sinne Soulin Gimpo Airportilta kesti vähäsen reilun tunnin ja lipuista sai Jeju Airilla maksaa vähän alle 90 euroa per nenä mennen tullen.

Jeju-do sijaitsee ihan maan eteläosassa ja on korealaisten keskuudessa suosittu lomasaari, erityisesti häämatkalaisille. Saaren keskellä seisoo korkea Hallasan -tulivuori (sammunut sellainen), ja koko saaren rannikko on hyvin pitkälti sellaista mustaa laavakiveä, nättejä hiekkarantojakin kyllä oli. Jejulla juurikin se mahtava luonto on se juttu, mikä sinne matkailijoita vetää, koska sieltä tosiaan löytyy kaikenlaista hienoista rannoista vuoriin ja vesiputouksiin.

Meillä reissun ensimmäiset 2 ja puoli päivää olivat oikein loistavia, kunnes maanantaiaamuyöstä alkaen sitten ilmeisesti jonkin ruokamyrkytyksen kourissa molemmat kilvan oksenneltiin melkein koko seuraava vuorokausi. Oli kyllä semmoinen setti, että en kovin mielelläni ikinä enää haluaisi samaa kokea. Ensin aamun ja päivän aikana tyhjentyi mahalaukku todella tehokkaasti niin tyhjäksi kuin vain mahdollista, sitten tuntui hetken kohtuulliselta ja sain puoli kuppia puuroa alas, kunnes viimeisetkin mahahappojen jämät tulivat ulos. Illalla nousi vielä lisäksi kuume, ensin tärisin peiton alla ja sitten seuraavana aamuna olikin peitot ja lakanat ihan läpimärät hiestä. Mutta siitä se sitten onneksi helpotti ja tiistaina pääsi jo tolpilleenkin, vaikka olo heikko olikin.

Mutta onneksi siis edes ensimmäiset päivät ehdittiin nauttia saaresta täysissä voimissa!

Tällaista näkyi:

Tällaisia kiviukkeleita ("harubang") näkyi pitkin saarta, aitoja alkuperäisiä 250 vuotta vanhoja ukkeleita ei taida olla enää jäljellä kuin muutama kymmenen. On jonkinmoinen Jeju -saaren symboli.

Jeju-do on myös kuuluisa appelsiineistaan, joita kasvatettiinkiin sitten näemmä pitkin poikin saarta.

Laavakivirantaa.

Lauantain iltapuhteiksemme metsästettiin tuota Jungmun -hiekkarantaa, mikä osoittautuikuin arvioitua haastavammaksi tehtäväksi. Se kyllä näkyi jo kaukaa siintävän siellä alhaalla, mutta reittiä perille ei meinannut löytyä. Pienen pusikossa tarpomisen jälkeen kuitenkin päästiin perillekin.

Aamunäkymä hostellin kattoterassilta Seogwipo -kylän satamaan. Eka ja vika yö vietettiin Jeju Cityssä saaren pohjoispuolella, kolme yötä eteläosassa Seogwipossa.

Sunnuntain suunnaksi otettiin saaren itäosa ja Seongsan Ilchulbong, joka on pieni sammunut tulivuori.

Se olikin ehkä reissun paras kohde, kiva pieni patikointi ylös vuorelle, aivan loistomaisemat merelle, pieneen kylään ja rantoihin. Vuorikin oli tosi vehreä ja siitä nousevat "laavapylväät" olivat erilaisten kasvien peitossa.

Iltapäivästä löytyi hiekkarantaakin.

Ja iltasella vielä vesiputous Seogwipossa:

Tämän loistopäivän jälkeen maattiinkiin sitten seuraava päivä punaisiksi kärähtäneinä oksennellen hostellissa, ah. Harmitti kovasti, kun taudin takia jäi Hallasan -vuori kokonaan valloittamatta. Vika kokonainen sadepäivä kierrettiin parissa museossa (niitä saarella riittää: teddykarhumuseosta suklaamuseon kautta seksimuseoon, lasitaidemuseoon, teemuseonn ja niin edelleen) ja nähtiin muun muassa vihreä tee -viljelmiä:

Taudista huolimatta Jeju-do oli oikein miellyttävä kokemus ja sinne voisi joskus vielä haluta uudelleenkin (, jotta pääsisi kapuamaan sinne Hallasanillle ihastelemaan kraaterijärveä). Oli myös hauska huomata, että kyllä se korea ihan oikeasti sujuu kun sitä tarvitaan, jeejee.

Lentomatkan Souliin kruunasi vielä stuertti, joka jakoi kaikille lapsille ja meille (koneen ainoille ulkomaalaisille) ilmapallosta pyöritellyt koirat:

Kiirus kiirus kiirus!

Hullua, miten aika vaan juoksee kovaa vauhtia ja tuntuu että tässä on itekin viime päivät saanut juosta kovaa vauhtia. Yhtäkkiä kauhea ryöppy opiskeluhommia ja samaan aikaan kaikenlaista muutakin kivaa ja jännää säätöä.

Viikon sisään olen pykäissyt ainakin pari esseetä, parit tiivistelmät ja muut tehtävät. Plus että tänään oli korean loppukokeiden kirjallinen osuus! JES. Neljä tuntia sai taas puskea paperille tekstiä ja laittaa ruksia ruutuun kuuntelukokeessa. Ihan kohtuullisesti ne tuntuivat menevät, joten eiköhän se kakkostason kurssikin tule läpäistyä ihan puhtain paperein. Vielä ei kuitenkaan pidä tuuletella, sillä torstaina on vielä edessä haastattelukoe. Huomenna haastatteluun treenausta, torstaina haastattelu ja iltasella kaverin synttäripiknik ja -pippalot, ja perjantaina aamusta sitten odottaakin lähtö viideksi päiväksi Jeju -saarelle reissuun.

Tässä kuva sunnuntai-iltapäivältä todisteeksi siitä, että kyllä, täällä ihan oikeasti opiskellaankin (mukavasti 23-asteisessa auringonpaisteessa). Viime viikonloppu oli oikein tehokkaan reipas rykäys korean loppukokeisiin valmistautuen:

On kyllä oikein loistoa, että sää on vihdoin kesäinen, ja viime aikoina sadepäivätkin ovat osuneet sopivasti koulupäiviksi ja lomapäivinä on sitten paistanut. Viime viikon keskiviikkona oli taas kansallinen vapaapäivä, "lasten päivä". Katolisessa yliopistossa on muuten se hyvä puoli, että meillä oli esimerkiksi pääsiäisen aikaan parin päivän vapaat toisin kuin suurimmalla osalla korealaisista yliopistoista, mutta toisaalta taas ensi viikon perjantain buddhan syntymäpäivä on sekin vapaa. :)

Lasten päivän kunniaksi suunnattiin parin kaverin kanssa ihan lähistöllä olevien Yonsei Universityn ja Ewha Women´s Univeristyn takana sijaitsevalle Ansan-vuorelle retkelle. Oli kyllä loisto päivä kaikin puolin! Matkan varrella pyörittiin Bongwonsa -temppelin alueella pitkä tovi. Bongwonsa oli suurin ja ehkä myös ainakin ulkoa kaunein temppeli, johon olen tähän asti Koreassa törmännyt. Plussaa vielä sijainnista luonnon helmassa, turistien vähäisyydestä (olemattomuudesta) ja rauhallisuudesta. Tykkäsin. Reilu pari tuntia patikoitiin vuorella, pidettiin mansikkapiknikki välietappina, ihailtiin maisemia ylhäältä, tavattiin astronauttiopiskelijapoika joka viihdytti meitä matkalla alas. Tämän korealaisen pojan kanssa päädyttiin keskustelemaan muun muassa hyvin mielenkiintoisesta aiheesta: miksi eläimet ääntelevät eri maissa eri lailla? Suomessa koira sanoo "hau hau", mutta koreassa "mong mong". Äärettömän mielenkiintoista. (Unohdin jo, mitä sika sanoo koreaksi, mutta jotain hauskaa se oli.)

Vielä muutama kuvanen ja sitten unille. :)

Tämä lähes ikuisesti Soulin yllä roikkuva sumu ei oikein tee oikeutta näille maisemakuville.

Eväshetken antimet.

Lasten päivän kunniaksi niitä lapsukaisia sitten kyllä näkyikin huomattavasti normaalia enemmän liikenteessä perheineen.

Jännä lauantai

Viime viikonlopuksi oli luvattu tosi hienoa säätä sateiden jälkeen, joten halusin lähteä johonkin hieman Soulin ulkopuolelle retkeilemään. Koska kaikkien muiden lauantaisuunnitelmissa tuntui olevan joko krapula tai opiskelu (mid-term viikko oli tällä viikolla...), päätin lähteä itsekseni seikkailemaan. Ja hyvä niin, sillä päivästä tulikin oikein jännittävä kaikin puolin!

Otin suunnaksi Ganghwado -saaren, joka sijaitsee Incheonissa noin puolentoista tunnin bussimatkan päässä Soulista. Ganghwado on yksi Korean suurimmista saarista ja sinne pääsee mantereelta ihan siltaa pitkin. Ekaksi kohteeksi otin Manisan -vuoren ja teinkin siellä sitten lopulta sellaisen seitsemisen kilometrin patikoinnin huipulle ja takaisin. Matkalla ylös vastaan tuli varmaan yhteensä ainakin sata pientä partiolaista, ja siinä hiki otsalla kavutessa kuulinkin aika monta kymmentä kertaa näiden lapsukaisten kommentoivan toisilleen "Kato, ulkomaalainen!". :) Vuorella ei vielä pahemmin vihertänyt, ainoa väriläiskä matkalla olivat nämä kukkaset, joita olikin sitten paljon pitkin matkaa:

Kun huipulla pidin pientä lepotaukoa siellä piknikkiä pitävien retkeilijöiden seassa, kuuntelin taas mielenkiinnolla ihmisten kommentteja. Jännää, miten näyttää siltä että juuri kenellekään ei tule mielenkään että mahdollisesti ymmärtäisinkin koreaa tai sitten eivät vaan piittaa asiasta. Parin ihmisen kuulin ihmettelevän hyvin syvästi sitä, että olinko todellakin yksin liikenteessä ja miten se on mahdollista. Hehee. Ja niin, huipulta oli hienot näkymät merelle ja koko saaren yli.

Siinä alaspäin lähtiessäni erittäin ystävällinen n. 70-vuotias hyvää englantia puhuva korealainen herrasmies tuli juttusille. Hänkin ihmetteli miten olen yksin liikenteessä ja ehdotti että patikoitaisiin alas yhdessä. Mikäs siinä. :D Oli kuulemma liikenteessä neljän yliopistoaikaisen ystävänsä kanssa, jotka kuitenkin olivat jo lähteneet edeltä alaspäin. Matkalla alas otettiinkin sitten käyttöön joku papan tuntema oikoreitti polkujen ulkopuolella, ja matkalla pappa kertoi kaikkea mahdollista historiaa vuoreen ja koko saareen liittyen. Oli oikein mielenkiintoiset keskustelut, ja kun lopulta saatiin hänen kaverinsa kiinni, alkoivat kaikki kilvan selittää minulle juttuja ympäröivästä kasvillisuudesta, kävi nimittäin ilmi että kaikki viisi olivat yliopistoaikanaa opiskelleet metsätiedettä (tai jotain sen tapaista?) ja osa yhä työskenteli alalla.

Yhden papoista ensireaktio minut nähdessää oli mielestäni aika koominen: Ensimmäinen kommentti oli kysymys "Onko sinulla joku d-vitamiiniongelma?". Tämä siksi, koska toisin kuin näemmä kaikilla muilla, minulla oli aurinkoisena lähes +20 -asteisena päivänä ylläni t-paita. Totesin vain, että ei tietääkseni, ihan vain hieman lämmin. Kun lopulta saavuttiin tällä viisi 70-vuotiasta pappaa ja Anna -kokoonpanolla takaisin vuoren juurelle, olin aikeissa etsiä itselleni bussin seuraavaan paikkaan, mutta papat vaativat minua lähtemään kanssaan lounaalle. Eihän siitä sitten voinut kieltäytyä. :D Ahtauduttiin kaikki kuusi yhteen autoon ja ajettiin meren rannalla olevaan kivaan merenelävieä tarjoilevaan ravintolaan. Mustekalat ja muut eivät varsinaisesti ole mitään suurinta herkkuani, mutta piti vain reippaasti popsia kun lautaselle lapattiin ruokaa ja kuulin useampaan kertaan kommentin että "et varmaan ole tällaista ennen syönytkään kun opiskelijoilla harvoin on tällaiseen varaa".

Koska kaikki papoista eivät puhuneet englantia, yritin myös kovasti käyttää koreaa. Kun koreaksi puhuu itseään vanhemmille henkilöille, on erittäin tärkeää käyttää tiettyä kunnioittavampaa muotoa puheessa, varsinkin kun kyseessä on näin suuri ikäero ja tuntemattomat henkilöt. Tämän toki tiesin ja myös osaisin käyttää sitä muotoa, mutta muutaman kerran lipsahti jotain tuttavallisella tyylillä, johon joka kerta sain kuulla kommentin "Ei, noin et voi sanoa!" Hahhahaa! Oi voi, kaikenlaiseen sitä näköjään joutuu.

Ennen kuin tiemme erkanivat bussiasemalla, piti toki ottaa ryhmäkuva:

Olin alunperin suunnitellut käyväni vielä saaren toiselle reunalla ihastelemaan rantaa ja satamaa, mutta koska päivä olikin sujahtanut nopeasti hyvässä seurassa (:D), enne Souliin paluuta tein vain pikkuisen kierroksen rauhallisessa Ganghwa-eupin kaupungissa ja otin bussin katsastaakseni Ganghwadon dolmenit. Noh, nehän olivat kiviä kasassa, tosin UNESCO:n maailmanperintölistalla olevia kiviä kasassa. Esimerkisi tämmöinen:

Oikein jännä lauantai siis kaikin puolin!

Sunnuntai ja alkuviikko menivätkin sitten aika tiiviisti opiskellen ja tänään aamusella tein ainoan mid-term -viikon kokeeni, jihuu. Tästä alle kahden viikon päästä onkin sitten jo vuorossa korean kurssin loppukokeet, vaikka vastahan nuo välikokeetkin olivat kolme viikkoa sitten. (Ohhoh, onko siitä niin pitkä jo?) Välikokeet sujuivat yllättävän hyvin ja suoriuduin ryhmään nähden ihan keskiverrosti/hyvin, vaikka onkin ollut välillä sellainen tuntuma että kiinalaiset luokkakaverini hallitsevat monet jutut paljon paremmin. Nyt siis vielä kaksi viikkoa tsemppausta korean kurssin kanssa, minkä jälkeen ohjelmisto onkin oikein mukavan rento lukukauden loppuun saakka.

Lopuksi vielä mahdollisesti jollekin koreaa taitavalle viihteeksi läksy parin viikon takaa: